Nyt on koulun risteilystä selvitty hengissä ja kunnialla. Koko risteilyn yöunet oli semmoset 7tuntia yhteensä, eli väsymystä oli kyllä pahasti ilmassa. Mullei hirveesti oo (asiallisia) kuvia koko risteilystä, joten kuvia ei hirveesti tuu.
Mentiin Tian kaa suoraan koulusta satamaan ja oltiinkin siellä hyvissä ajoin. Aluksi oli pientä hämminkiä koska ei tiedetty kuka on meidän valvoja jne. Kuitenkin päästiin suht vikkelästi laivaan pienen odottelun jälkeen. Laivaanmenoa hidasti hiukan se, että valtaosa opiskelijoiden laukuista tarkistettiin turvallisuussyistä.
Aamu alkoi batterylla
Syötiin toi leipäannos puokkiin, ja olin räjähtää tosta puolikkaasta annoksesta.
Päivä meni oikeestaan vaan kaupoissa kierrellessä: En löytänyt mitään ihmeellisen kivaa, Bik Bok (jossa en ikinä ennen ollut käynyt) oli pieni pettymys. Löysin sieltä kuitenkin hirmu kivan löllöilyhupparin, ja se olikin mun ainoo Tukholman ostos. Ainiin, ja lounaaksi ostettiin juustohampurilaisia.
Tiuze myynnissä
Kun päästiin takasin laivalle, käytiin pienelle levolle ja hengailtiin vaan. Samalla pakkailtiin kamoja huomisaamuu varten.
Anteeks, saattaa olla liian henkilökohtainen kysymys, mutta kysynpä silti, ei ole tietenkään pakko vastata: Mitä sun siskosi tekee tätänykyä, opiskelee jossain? Anteeksi uteliaisuuteni, mutta tuli sun blogiasi lueskeltuasi kyseinen henkilö mieleen! Niin sinnikäs tyttö, jonka sinnikkyyttä tavallaan ihailin, kun olimme samassa lukiossa :)
VastaaPoistaMulle voi laittaa sähköpostia jos haluut tietää miten min siskolla menee vivianna.eksyma@gmail.com :) Mukavaa että kysyit mutta valitettavasti mun siskon opiskelupaikka ym elämä ei kuulu tänne blogin puolelle :)
PoistaSaanko kysyy et mikä laiva toi oli :D
VastaaPoistaSilja Symphony :)
Poistamistä toi huppari on? Kiva blogi sulla ja oot todella kaunis:)!!
VastaaPoista